perjantai 27. marraskuuta 2009

Viikon lukuisat kuulumiset

ITL-tutkimus rantautui Ruovedelle

Otamme osaa ITL-tutkimukseen, joka on kansainvälinen opetuksen innovaatioita etsivä hanke. Tutkimuksessa on mukana Suomi, Senegal, Indonesia ja Venäjä. Tutkimusta johdetaan Amerikasta käsin ja paikallinen toteutus on Jyväskylän yliopiston Agora Centerin käsissä.

Torstaina ja perjantaina Juho-Matti Norrena on ollut meillä tekemässä haastatteluita ja observoimassa ryhmiä. Jatkossa tutkimuksessa mukana olevat opettajat keräävät opetusryhmiltään työnäytteitä tutkimusaineistoksi. Tutkimustuloksia on luvassa sitten joskus. Tuloksissa pitäisi olla kuvailtuna innovatiivisuuden ainesosia. Miten se syntyy ja kehittyy.

Suomesta on mukana kuusi koulua ja todellakin ME olemme yksi näistä! Näyttää siltä, että Tuhkasta Timantti -hanke kiinnostaa ihan oikeasti ja toimintamme on merkityksellistä. Tämä tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, joten pitäydytään tässä.

Linux-koulutukset saatiin päätökseen

Opinsyssin kanssa on 1. vaihe viety loppuun. Pöytäkoneet ovat kondiksessa ja koulutuspaketti viety läpi. siispä on välianalyysin aika.
  • koulutukset näyttivät vastaavan aikuisten osalta erityisesti vähemmän koneita käyttäneiden tarpeita. Asiat käytiin läpi selkeästi ja ymmärrettävästi. Enemmän koneiden kanssa tekemisissä olleet ovat nopeasti omaksuneet Linuxin, joten etukäteen vallalla ollut käsitys siitä, että käyttöönotto on helppoa pitää edelleen paikkaansa. 
  • myös alakoulun oppilaat saivat lyhyen perehdytyksen järjestelmään. Lähinnä kirjautuminen ja salasanan vaihto käytiin läpi, ehkä nopeimpien kanssa joitain muitakin juttuja. Antti osoitti omaavansa melkoisia pedagogin kykyjä. Uskallan vilpittömästi suositella näkemäni perusteella Anttia myös koulutustehtäviin. Negatiivinen palaute tuli ainoastaan siitä, että kaikkille ei riittänyt kunnolla aikaa luokan perehdyttämiseen. Kokeilumme oli kuitenkin erittäin onnistunut.  Kiitos hyvistä koulutuksista!
  • koneet toimivat ja ne ovat nopeampia kuin erästä toista käyttöjärjestelmää käyttävät koneet. Oppilaamme jopa kaipaavat "niitä nopeampia" koneita. Jatkamme projektia vaihtamalla toisen ATK-luokan koneet myös Linux-palvelimelle ja ripottelemme vanhoja koneita sinne, missä niitä tarvitaan. Miniläppäreitä on luvassa sitten ensi vuoden alkupuolella, mikäli kaikki menee odotetusti.
  • sitä saimme, mitä tilasimme. Ja se on hyvä. Olemme moninkertaistamassa opetuskäytössä olevaa konekantaamme pienillä kustannuksilla ja koneet näyttävät toimivan moitteetta. On hyvä saada joku asia valmiiksi jotta voidaan siirtyä itse asiaan, eli toimintaan ja opetukseen oppilaiden kanssa... tai sitten keskittyä muihin keskeneräisiin projekteihin, kuten...
Joomlaa! oppimaan

Maanantaina 30.11. on koulutustarjonnassa vuorossa Joomla! Mediasammon Niko Virtanen tulee  itse paikanpäälle opastamaan ja auttamaan Järkitehtaan sisällönluomisessa. Tsekkailkaapa ensi viikon aikana Järkitehdasta tavallista tarkemmin. Uskoisin, että saamme sisällöntuotantoon aivan uuden vaihteen ja tehdas aloittaa toimintansa täydellä teholla.

Mitä muuta 

Tallennusvälineistä  olemme jo tehneet ja tekemässä hankintoja. Muutamia uusia virityksiä on tuullut mukaan, jotka lienee syytä julkistaa tässä lähiaikoina. Sen verran voin kertoa, että paperilla erittäin lupaavalta näyttävän mediapajan olemme saamassa aikaiseksi. Tvt-tosi-tv on epäilemättä keväällä todellisuutta. Mutta siitä ja paljon muusta paremmalla aikaa.

Hyvää pikkujoulua!

-Vesa

torstai 19. marraskuuta 2009

Linuxit Ruovedelle, osa 3: Asennukset valmiina

Edellisestä blogipäivityksestä onkin venähtänyt jo aikaa, syynä tähän on ollut viime päivien kiivas työtahti järjestelmäasennusten kanssa. Koulujen sisäverkkouudistuksen valmistuttua pääsimme aloittamaan Linux-järjestelmän fyysiset asennukset kouluille.

Asennukset alkoivat keskiviikkona 11.11. Keskustan koulukeskuksesta, jossa käyttöön otettiin noin kolmekymmentä vanhaa tietokonetta Linux-palvelimelta käynnistyviksi päätteiksi. Lisäksi palvelimelle on mahdollista kirjautua jatkossa koulussa vielä käytössä olevilta Windows-koneilta.


Asennukset jatkuivat loppuviikosta Pekkalan kyläkoululla sekä tällä viikolla maanantaina Väärinmajan koululla ja tiistaina Visuvedellä. Näin Ruoveden kaikilla kouluilla hyrrää nyt linux-palvelimet ja koulujen vanhat koneet on muutettu kevytpäätteiksi.

Eilen keskiviikkona koulujen pääkäyttäjät opastettiin järjestelmän saloihin ja samalla osa alakoulun oppilaista sai koulutusta kirjautumisiin ja peruskäyttöön. Kaikilla kunnan oppilailla ja opettajilla on nyt omat käyttäjätunnukset, joilla he voivat kirjautua koulujen koneille millä tahansa koululla ja päästä omalle tutulle työpöydälleen. Samoja tunnuksia hyödynnetään jatkossa Ruoveden järkitehdas -verkkopalvelussa ja koululle vielä jääneissä Windows-työasemissa. Näin koulujen väki pääsee samoilla tunnuksilla kaikkiin kouluun liittyviin palveluihin.

Koulujen opettajat ja osa oppilaista saavat johdatuksen järjestelmän saloihin ensi viikolla.

Projektin seuraavassa vaiheessa kouluille on tarkoituksena asentaa vielä Linux -kannettavat, mutta tämä on vuorossa ensi vuoden puolella.

-Antti, Opinsys

tiistai 10. marraskuuta 2009

Flunssa-aallon harjalla

Rokotuksia, sairastumisia, poissaoloja. Sellaista lienee monessa koulussa arki tällä hetkellä. Sitä samaa täälläkin. TVT-asiat ovat nyt taka-alalla. Laitetaan kuitenkin muutama juttu jakoon kaikille.

Linux-järjestelmän nykytilanne on sellainen, että Phpoy työstää verkkoa kuntoon kuumeisesti (huh, huh mikä kielikuva tähän ajan hetkeen). Valokuitua on vedetty ja kytkimet vaihdetaan gigaisiin. Tämän jälkeen kytkimien väliset piuhat ovat joko valokuitua tai Cat-6 kaapelia. Tällä setillä pitäisi homman toimia verkon osalta.

Asennukset Opinsysin toimesta alkavat, kun tämä työ valmistuu.

Asennuksien älkeen alkaakin koulutusrupeama. Linuxiin perehdyttämiset vievät pari päivää ja Joomla! -koulutus Järkitehtaaseen liittyen on myöskin sovittu marraskuun lopulle. Osoitteessa www.jarkitehdas.fi löytyy jo kaikenlaista, paitsi sisältöä. Kirkonkylän koulun luokkien blogit ovat jo hyvässä vireessä. Käyttäjätunnuksien myötä myös Joomlan alle tulee tavaraa. Ja Wikiin on jo alkanut ilmestyä sisältöä. Työt alkavat lähiaikoina oppilaiden kanssa.

Kauniaisista kävivät vieraisilla edellisviikon lopulla. Ensimmäinen päivä sisälsi ratsastusta ja paikallisen ratsastuslukion toiminnan esittelyä käytännössä. Upea luontomme ottaa tietenkin ohjelmasta aina oman osansa.

Perjantaina tutustuimme koulumme arkeen. Oppilaat kierrättivät vieraitamme kellareita myöten. Kaikesta tästä on luvassa videoklippiä. Seuraa keskustelua ja kiitos käynnistä Riitta, Anu, Allan ja Jarmo.

Kalusteitakin vo kierrättää

Käy muuten lukemassa oheisen linkin alta viime syksynä tehty lehtijuttu koulustamme ja siitä, kuinka remontin yhteydessä hankimme ison osan kalusteistamme kierrätettynä. Tämä on mielestäni järkipuuhaa ja rahalle saa todella paljon vastinetta. Kuka ostaa enää toimistokalusteita uutena. Emme ainakaan me.

http://www.digipaper.fi/encore/24058/index.php?pgnumb=12

Vanhempainilta alkaa, sinne siis.

Terveisin Vesa H.